Yritys
Yritykseni on syntynyt tekemisen, kokemuksen ja asiakkaiden toiveiden pohjalta palvelemaan työyhteisöjen osaamisen kehittämistä ja hyvinvointia.
Toteutan toimeksiannot asiakkaan toiveiden mukaan ja käytän tarvittaessa kumppaneina muita asiantuntijoita. Työskentelykielinäni ovat suomi ja englanti. Toimin pääkaupunkiseudulla, mutta otan vuosittain vastaan rajallisen määrän toimeksiantoja myös muualta Suomesta.
Osaamiseni rakentuu kasvatustieteen, terveydenhuollon ja sosiaalipsykologian opintojen sekä pitkän työkokemuksen varaan. Olen valmistunut työnohjaajaksi 1999, Työterveyslaitoksen kouluttamaksi Muutospaja-ohjaajaksi 2010 ja täydentänyt vuosittain osaamistani tiedollisin ja metodisin koulutuksin.
Kehittämiskonsulttina ja kouluttajana olen toiminut vuodesta 1990 toteuttaen monentyyppisiä kehittämistehtäviä. Asiakkainani ovat olleet niin julkisen, yksityisen kuin kolmannen sektorin organisaatiot. Olen ohjannut uusia esimiehiä oman johtamisotteen löytämisessä sekä kokeneita esimiehiä muutoksen paineissa. Olen myös itse toiminut esimiestehtävissä useiden vuosien ajan.
Kuulun seuraaviin ryhmiin:
- Henkilöstöjohdon ryhmä (Henry ry)
- Suomen työnohjaajat ry
- Helsingin kaupungin Oiva-liikelaitoksen hallinnoima Studio-konsulttien verkosto
- THL, Sosiaaliportin asiantuntijakonsultit
PALVELUT /
kehittämiskonsultointi
Työn arki on täynnä muutoksista johtuvia häiriöitä, jotka haittaavat työn sujuvuutta ja kuormittavat samalla myös yksilöitä. Työhyvinvointia voidaan parhaiten edistää lisäämällä työntekijöiden ja työyhteisöjen aktiivista toimijuutta sekä vaikutusmahdollisuuksia oman työnsä hallinnassa ja kehittämisessä.
Henkilöstön hyvinvoinnin edistäminen
- työhyvinvointimittaukset, purku ja kehittämistoimenpiteet
- osaamisen kehittäminen
- kommunikoinnin kehittäminen
- muutostilanteet ja niistä selviytyminen
Monikulttuurisuus
- monikulttuuristen työyhteisöjen haasteet ja ratkaisut
- diversiteettijohtaminen
- monikulttuurisuus palveluissa
Asiakaspalvelu
- asiakaspalvelun edistämispäivät
- asiakaspalvelun kehittäminen prosessina
- haasteellisten asiakkaiden kanssa onnistumisen keinot
Palvelut /
työnohjaus
Työnohjaus on oman työn tutkimista ja kehittämistä. Työnohjaus edistää sekä organisaation toimintaa että toimijoiden hyvinvointia. Työnohjaus on prosessi, jolle asetetaan tavoitteet joiden saavuttamista voidaan arvioida. Työnohjaus on luottamuksellista.
Työnohjaus toteutuu asiakkaan tarpeiden mukaan 1-4 viikon välein sovitun ajan, esimerkiksi 6-12 kuukauden ajan. Sopimus voidaan tarvittaessa uusia.
Lähestymistapani on ensisijaisesti ratkaisukeskeinen. Asiakkaani ovat olleet ohjauspalveluihini erittäin tyytyväisiä.
Yksilötyönohjaus johtajuuden tueksi
- uudelle johtajalle
- ristiriitojen ratkaisujen avuksi
- antamaan voimaa uudistumiseen
- oman johtajuuden tutkimiseen
- projektin johtamisen jäntevöittämiseen
Ryhmätyönohjaus
- tiimeille
- koko työyhteisölle
- saman ammattialan toimijoille (ns. asiantuntijaryhmät)
- projekteille
- monikulttuurisille ryhmille
- arvioinnin tueksi
Kriisityönohjaus
- Henkilöstöristiriitojen selvittely ja ratkaisut, 1-3 tapaamista
Työnohjauksen työnohjausta yksilöohjauksena tai ryhmäohjauksena
- sopimuksen mukaan
Etätyönohjausta verkon välityksellä
- ulkomailla työtehtävissä olevat
- esim. monikulttuurityötä tekeville maakunnissa
Palvelut /
Coaching
Coaching on työyhteisö- ja yksilövalmennusta. Valmentaja, coach, auttaa valmennettavaa kehittymään sekä ihmisenä että yksilönä. Coachin avulla valmennettava ottaa käyttöön myös näkymättömissä olleen potentiaalinsa.
Oman kehittymisensä kautta valmennettava auttaa samalla omaa organisaatiotaan menestymään. Kansainvälistyvän työn coachina minulla on vankka, parinkymmenen vuoden osaaminen.
Palvelut /
Kiireenkesytys ®
Rohkaistu tutkimaan, mistä sinun henkilökohtainen kiireesi johtuu. Löydä työyhteisösi kanssa keinot kiireen taltuttamiseen ja aikaa juuri siihen oleelliseen, joka luo hyvinvointia ja edistää luovaa ja tuottavaa työtä. Kiireenkesytys ® on suomalainen työkulttuurin kehittämisen konsepti.
Kiireenkesyttäjäverkostostamme palvelee isompiakin tapahtumia, myös toiminnallisesti.
Kiireenkesytys ® palveluvalikoimassani
on tarjolla:
- Eväitä esimiehille, yhteisöille ja yksilöille
- Esimiesten ja työyhteisön kiireenhallinnan prosessitukea
- Työnohjausta ja coachingia
- Rohkaisuseminaareja
- Työhyvinvointitapahtumia
- Inspiraatioluentoja suomeksi ja englanniksi
- Tai voin suunnitella tilaisuuden juuri teidän toiveidenne mukaan
Yhteystiedot /
Merja Svensk
info@polepole.fi
+358(0)451248849